Brera kehitettiin yhdessä 159-mallin kanssa, mutta sen ajo-ominaisuudet eivät täyttäneet odotuksia. Vuoden 2008 TGTV-testissä auto alisuoritti, ja BMW 3-sarja sekä Peugeot 407 coupé vetivät pidemmän korren. Dynaamisesti Brera jäi jälkeen.
Kunnes Prodrive puuttui peliin. Brera S syntyi: Eibachin jouset, Bilsteinin iskunvaimentimet ja kevyemmät vanteet toivat autoon lisää eloa. Vain 500 esimerkkiä valmistettiin. Tässä artikkelissa kuitenkin keskitymme perusmalliin – 2.2-litraiseen, joka oli ehkä mallin suloisin ei-S-versio. Vaikka 3.2-litrainen V6-moottori soi kauniisti, se on myös melko raskas.
Lähdin matkaan ja ilokseni huomasin, että Brera on viihdyttävä auto, vaikka se ei ole kaikista halvin. Painava ohjaus ilman jatkuvia häiriöääniä nostaa hymyn huulille. Missä vaiheessa irtaannuimme autoista? Brera ei ole erityisen nopea tai ketterä, mutta vaihdevivun tuntuma on miellyttävä, ja ohi ajavien ihailevat katseet tuovat iloa.
Yhtäkkiä huomaan, että kytkin tuntuu epämääräiseltä ja jopa haisee. Ikkunamoottoritkin temppuilevat. Ajaessa tauon pitäminen on joskus tarpeen. Alfa-omistajuus on yhdistelmä onnea, kaaosta ja huolta.
Oliko Brera siis sankari, jota kannatti kohdata? Ei se liikuttanut minua odotetusti – kiinnostus oli enemmän pintapuolista ihailua. Sen viehätysvoimaa ei kuitenkaan voi kieltää, vaikka konepelti olisi auki. Parhaimmillaan Brera on kuitenkin julisteena seinällä, ei ajotiellä.
